Riihen ikkuna kuva

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kuudella puikolla keskeltä päin

 
Tylsä harmaa sunnuntai.
 
 Pyykit pesty ja jo kaappiin viikattu. Uuni lämmitetty ja kotoisan lämmintä mutta tekemisen puute vaivaa yhä. Ulkona kävin sen verran kävelyllä, että poimin erilaisia oksia maljakkoon. Nyt odottelen lehtien puhkeamista. Sukkien tekokaan ei nyt natsaa, tuli tehtyä aika monet peräkkäin. Mitä keksisin, ei oikein ole kivoja lankojakaan :(
 
Tein lankalaarissani inventaariota. En ole mikään himohamstraaja ja ostelen yleensä kerä kerrallaan sukkien tai kintaiden tekoon erilaisia värejä ja laatuja. Valikoima parhaimmillaankin on suht suppea, mitä olen katsellut toisten neulojien varastoja. On pieniä jäännös nyttyröitä vähän sitä sun tätä, puroa ja jotain alpakkaa, eikä oikein mun värejäkään.
 
 
Yksi juttu oli jäänyt mun mieleen jollain kuvahakugoogletuskierroksellani, samanlaisessa tylsyyden tilassa kun olin, ja etsin jotain inspiroivaa. Tänään en vaan enää etsinnöistä huolimatta löytänyt sitä samaa juttua. Sitten täytyy vaan soveltaa!
 
Halusin tehdä pyöreää. Jotenkin sen sain aloitettuakin ja tämän näköistä alkoi tulla. Aloitin tummanruskealla alpakalla. Puikkovalikoimakin on sekalainen kuten kuvasta voit havaita. Tarkoitus on lisätä värejä liuttamalla, sopivat langat ovat tosi vähissä. Neulon tänä iltana loput mitkä tähän juttuun käy ja huomenna pääsen LANKAKAUPPAAN oikein asioikseni! Ihanaa!! 


 
En tiedä vielä mikä tästäkään kehkeytyy, mutta kunhan nyt neulon eteenpäin ja katselen miltä se alkaa näyttää. Siis kokeiluluontoinen projekti, erittäin sellainen. Toivon saavani aikaiseksi jotain suurempaa kuin sukat tai kintaat.
 
 En ole neulonut villapuseroakaan ainakaan 25 vuoteen. Äitini piti perheeni villasukista huolen (ja lasteni muistakin neuleista), kun lapset olivat pieniä. Nyt muutama vuosi sitten innostuin harjoittelemaan itse uudelleen sukan tekoa. Ja viime talvena hurahdin koukuttuihin kintaisiin. Näiden inspiraatioiden satoa olen kuvannut ja laittanut tänne blogiin. 
 
Johonkinhan sitä luovaa energiaa on purettava!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!