Riihen ikkuna kuva

torstai 7. marraskuuta 2013

Kaulahuivi

 
 Tulikin sateeton päivä ja päästiin ulkoilemaan ja kuvaamaan pihalle. Samalla kokeilen eri kameraa, josko siitä tulis meitin oma kamera. Olympus on ja nappuloita niin vimmatusti. Tuskin voi kameraa pitää kädessään ettei vahingossa hipaise jotain ja taas asetukset muuttuivat jonnekin äärettömään. Sainpa nyt kumminkin tuulessa hulmuavan kaulahuivin tallennettua ja muutama otos jopa onnistui, kutakuinkin.
 
 
Tämä huivi menee lapselle, joten kutiamattomuus oli ykköskriteeri. Lankana 100% akryyli Kotikulta Pehmoinen. Raitoja tein Usvalla ja vaihtuvavärisellä hopealankakoristeisella akryylillä.

 

Neuloin huivin pituussuuntaan pyöröpuikoilla nro 3,5. Loin 310 silmukkaa. Reunat tein helmineuletta, 5 kerrosta ja 5 silmukkaa kerroksen alussa ja lopussa. Kaulahuivin pituus valmiina 155cm ja leveys 16cm.

 
 
 
 
 
Punaposkisena tulin sisälle ja heti innoissani blogia päivittämään. Kamera tuntui hyvältä mutta kyllä pitää totutella useamman kerran että oppii kommervenkit. Kaulaliina taasen tuli kaveriksi aiemmin neulomalleni pipolle ja menee tokaluokkalaiselle. Vielä pitää neuloa yksi pipo ja kaksi kaulaliinaa.
 
 
Hulmuavia, raikkaita terveisiä naavametsästä Pohjois-Savosta!
 
 
 
Poutapilvi

 
 
 
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!