Riihen ikkuna kuva

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Vaihteeksi villasukkaa

Naisten villasukat

 
 Jäähdyttelen ompelukonetta ja tartuin vaihteeksi puikkoihin. Tuntui hyvältä neuloa taas pitkästä aikaa. Edellisistä sukista onkin jo tovi. Vähän flunssaisena olikin mukava käpertyä sohvan nurkkaan, laittaa kynttilöitä palamaan, nauttia tunnelmasta ja neuloa. Nautin välillä mustaherukkamehua ja jatkoin taas.

naisten villasukat

 
Lankana on 7-veljestä ja liukuvärjätty nalle. Väreiksi valikoitui vihreää, keltaista, valkoista ja lilaa. Eli sitä mitä lankakopasta löytyi. Olen ostokiellossa lankojen suhteen. Koska olen nyt enimmäkseen ommellut niin sovin itseni kanssa että tänä syksynä pienennetään lankavarastoa. Saas nähdä kuinka se onnistuu. Täytyy koettaa kiertää lankakaupat, kaukaa. Talveksi pitäisi kuitenkin neuloa sukkia ainakin lapsenlapsille. Nämä ovat ystävättärelle tuliaisiksi.

villasukat naisten helpot
 
 
Aika hyvä aloitus tälle syksylle vaikka itse sanonkin. On mennyt jo selkäytimeen sukan vaiheet. Ihan mukavaa vaihtelua tilkkutöiden väliin. Suunnittelen illalla viimeiseksi tilkkuja ja näen unissanikin tilkkuja. Ne eivät siis suinkaan ole painumassa unholaan. Kaikkea kivaa haluan vielä tänä syksynä ennättää tehdä silläkin saralla. Kurssilla on saatu kivoja ideoita ja olen oppinut uusia tekniikoita. Paljon on kokeiluja ja saisi alkaa tulla jo jotain valmistakin.
 
 
 
 
Villaisin terveisin Poutapilvi
 
Ps. Hurjasti kiitoksia kivoista kommenteista edelliseen postaukseeni!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


4 kommenttia:

  1. herttaiset vàrit, tulee jo kevàt mieleen nàinà lyhyinà pàivinà. Kiva tuo kantapàà. paranemista. terveisin Raita

    VastaaPoista
  2. Kyllä se ompelukonekin tarvitsee välillä jäähyjä samoin kuin ompelijakin. Sukat on somat ja niin tarpeelliset näillä viileillä ilmoilla.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat syntyi lankakorista! Tähän aikaan täytyykin neuloa sukkia :) Toivottavasti tauti helpottaa jo.
    Kiitos kun pidät maisemastani :)

    VastaaPoista
  4. Hei! Lähettäisitkö minulle postiosoitteesi sähköpostitse, osoitteen löydät profiilistani täältä https://www.blogger.com/profile/03061874586969591813 -- voin sitten ryhtyä lähettämään sinulle blogiarvontavoittoasi. Vihdoinkin. Anteeksi, että voittosi viipyy ja viipyy!

    VastaaPoista

Hei Sinä lukija! Odotan mielenkiinnolla kommenttejasi!!