Riihen ikkuna kuva

lauantai 14. lokakuuta 2017

Lampun lasikuvusta maljakoksi


kalkkimaalaus lasiin

 Kalkkimaalilla tein kattovalaisimen kuvusta maljan. Ledituikut sisään ja syksyisiä oksia (ilman vettä). Tunnelmallinen asetelma, niin ihanaa näihin pimeisiin iltoihin.


lampun tuunaus

Tästä himmeästä lasikupuisesta kattovalaisimesta en tykännyt yhtään. Otin katosta alas ja pyörittelin sitä käsissäni. Pistänkö koko höskän kiertoon vai saisko tästä jotain. Jännä korinpohja kudos minua kumminkin kiehtoi. Pesin ja kokeilin että pitää vettä. Hyvä!

lampun tuunaus

Maalasin kalkkimaalilla vitivalkoiseksi. Pistin ledituikkuja sisälle. Toimii!

kalkkimaalaus

Sitten hain kävelylenkillä värikkäitä aronian oksia. Vesi pysyy ja toimii myös maljakkona. Jess!

kalkkimaalaus, lampun tuunaus

Pikatuunaus omaksi iloksi. Toimii sisällä ja ulkona. Halkaisijaltaan noin 40 cm ja suuaukko noin 20 cm. Ja voin käyttää ainakin näillä kahdella tavalla: maljakkona ja tuikkumaljana.
Kalkkimaali oli se alkuperäinen innoittajani. Purkki on pyörinyt pöydälläni jo jonkin aikaa. Nyt kokeilin sitä lasiin. Hyvin tarttui ja pysyy. Kahteen kertaan maalasin että sain tasaisen pinnan. Nyt silmäilen kaikkia tavaroitani että josko tuonkin voisi maalata aivan uuteen uskoon.

kalkkimaalaus, lampun tuunaus

Värikästä ja tunnelmallista syksyä kaikille

Poutapilvi












perjantai 29. syyskuuta 2017

Kiireestä kantapäähän

kirjoneule villasukka

Villasukasta on helppo aloittaa. Kesäkiireistä syksyn rauhaan. Mukavaa istua sohvalle ja ottaa neule käsiin. Rauhallisia värejä mielestäni valitsin mutta aina pitää olla vähän punaista. Kantapään punaisesta tuli otsikon sanonta mieleen.

Hämärät illat pakottavat sisälle jo aikaisemmin. Pensasmarjat, sienet ja puolukat on saatu talteen. Tulin tuossa pari viikkoa sitten jälleen mummiksi, kuudennen kerran. Täytyy vähän pollastella. On se vaan niin ihanaa. Joten välillä pitää ihan oikeasti kiirettä.

miesten villasukat

Miehen jalkaan luulisin olevan sopivat, on vähän niinkuin yllätys.


Joutsan uimaranta

Kuvasin sukat uimarannan puiston penkillä. Hiljaiseksi on meno muuttunut. Kesällä olikin hiekkarannalla mekoinen vilske viileistä vesistä huolimatta. Lapsia se ei ainakaan pelottanut. Hyppytornissa oli jonoa ja kisattiin kuka uskaltaa hypätä ylimmältä tasolta. Minunkin täytyi, olenhan maailman rohkein Mammu!

Joutsan uimaranta

Polkupyörällä suhaan kylällä. Hattua ja hansikasta on tarvittu jo jonkin aikaa. Odotan aikani riittävän  vapaisiin käsitöihin enemmän. Syksy on siitä armollinen. Paitsi että kaikilla tuntuu olevan sen paksumman takin vetskari rikki. Pah.

Syksyisin terveisin Poutapilvi


















lauantai 17. kesäkuuta 2017

Viileitä kelejä riittää - lapselle villatakki

Kevät ja kesä tuli niin tohinalla että jäin ihan jalkoihin. Sitä odottaa aina niin tosissaan. Neule on odotellut turhankin pitkään valmistumistaan. Näyttää kuitenkin, ainakin toistaiseksi, että käyttöä tulee olemaan jatkossakin.


Lapselle villatakki



Langat on valittu vain värien perusteella, mitä nyt sattui jo valmiina kotona olemaan. Iloista kesäistä, sen seitsemää eri sorttia: kahta erilaista vihreää, kahta erilaista punaista, kahta erisävuistä valkoista ja yksi yhteensopiva liukuvärjätty. Materiaali vaihtelee villasta, akryylin kautta puuvillaan. Mallia ja kokoa on katsottu vanhasta sopivasta verkkatakista. 

Takin neuloin ylhäältä alaspäin. Eli aloitin olkapäiltä. Kainaloiden alla yhdistin etu ja takakappaleet ja neuloin alaspäin. Muuten kaikki on oikeaa mutta silloin tällöin nurja kerros sekottaa muutenkin ripokirjavaa neulosta. Raidat on tarkoituksella ihan miten sattuu. Aina siitä kerästä mikä näytti olevan suurin, kaikkien piti riittää kutakuinkin loppuun asti.



Villatakki lapselle


Tilauksen tekijä pääsi vihdoin ja viimein pukemaan villatakin päälleen. Kokeiltiin onko takki lämmin ja riittävän pehmeä. 

Mammulassa on aina vähän toisenlaista puuhaa kuin kotona. Tuli samalla ratkaistua lankarullien mysteeri. Ihan itse keksi että niistähän voi rakennella vaikka tornin. (Huom asuun sopivat rullien värit)


Suomen kesä




Samalla toivotan teille kaikille ihanaa suven ja valon juhlaa. Hyvää Juhannusta!


Terveisin Poutapilvi








keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Mitäs nyt?

 
lasten villasukat
 
Vielä huitasin sukat jämistä. Tuli räntää tuutin täydeltä. Ei oikein ollut ulkoilu mieleen ja neuleeseen on helppo tarttua.

 
Selailin myös huvikseni reissuilta ostelemiani käsityölehtiä. Tällainen käytännöllisen laukun ohje pujahti esiin. Näyttää kivalta, noista suikaleista minäkin osaisin tehdä tuohon hirsimökkityyliin blokkeja.

 
Mutta sitten on kaavat. Mietin että miten osaset pyöräytetään että syntyy laukku?


 
Tuumasin että minä tarvitsen tavalliset kangaspalat malliksi ensin. Sitten ehkä tajuan mitä tässä oikein tapahtuu ja miten ompelu kannattaa tehdä.



 
Tämä oli toinen mikä minua kiinnosti lehdessä. Kun noita pikkupipanoita on siunaantunut niin tällaista olisi kiva joskus kokeilla. Kun tuo lehden kieli ei minulta suju niin tarvitsee taas vähän aivojumppaa. Mikä sekään ei ole ollenkaan pahitteeksi. Tykkään ratkoa sudokuja ja ristikoita niin eiköhän tämäkin mene.
 


 
Sitten olen ostanut myös tällaisia lankoja. Tosi edullisia, lähes hinnattomia. Rullalankaa ehkä hitusen paksumpaa kuin normaalisti meillä ompelukoneen lanka. Myös tämä on kokeilematta. Polyesteriä ja kiiltävää. Kuvittelisin kirjontoihin tai tikkauksiin sopivaksi.
 
Tämä nyt oli lähinnä laiskottelu kirjoitus. Monta rautaa tulessa eikä mikään tule valmiiksi. Taitaa innostuksen puutekin vaivata. On jotenkin levoton olo enkä oikein tiedä mitä tekisin. Käsillä olevat työt ei edisty. Mieli halajaa jotain uutta. Pitää oottaa sitä oikeaa kuun asentoa :)
 
Mieluista Vappua kaikille ihanille lukijoilleni. Otetaan juhlat iisisti. Nyt on monta päivää aikaa tehdä käsitöitä. Räntäsade pitää huolen ettei puutarhaan ole kiire.
 
Poutapilvi
 
 
Kaikille suuret kiitokset kommenteista. Mukava huomata että tulette aina uudestaan kurkistelemaan Riihen ikkunasta. Tervetuloa jatkossakin!
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 11. huhtikuuta 2017

Taikinamaalauksen pioneeriporukka työssään

 
taikinabatiikki, taikinamaalaus
 
Pitkästä, pitkästä aikaa sain oman ryhmän ohjattavakseni.
Tämä pioneeriryhmä kehittelemästäni taikinamaalauksesta hoiti hommansa kiitettävällä innostuksella. Syntyi toinen toistaan loistavampia kankaita. Tästä pääset kurkistamaan aiempaan  taikinamaalaukseen, omiin kokeiluihini ja tästä vielä lisää ensimmäiseen kokeiluuni.
 
 
taikinabatiikki, taikinamaalaus
 
Valtuutettu taikinan sekoittaja työssään.
 
wheat paste batik tutorial
 
Värien valintaa.

wheat paste batik tutorial
 
Kätten jälkeä. Kesämekkokankaiksi lupasivat laittaa.

wheat paste batik tutorial

vehnäjauhobatiikki, taikinamaalaus ohje

taikinabatiikki ohje



taikinamaalaus ohje
 
 
taikinabatiikki, taikinamaalaus
 
Ja sisustuskankaaksi....
 

taikinamaalaus, taikinabatiikki ohje
 
taikinabatiikki, taikinamaalaus

taikinamaalaus, taikinabatiikki ohje

Kivaa ideointia. Työskentelytapa viehätti useimpia. Oli ilo seurata luovaa projektia tästä perspektiivistä. Kiitos innokkaille oppilaille. Tuli hyviä vinkkejä vastaisuuden varalle. Lisää kokemusta monen naisen voimin miten tämä tekniikka käytännössä toimii.


Iloista kesämekko kauden odotusta toivottaa
Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 


torstai 23. maaliskuuta 2017

Dominosukat miehelle

dominoista villasukat

 
Maaliskuu maata näyttää!
Sieltä värejä: paljastuvaa maata, lunta, kiviä, hiekkaa. Pikkukeriä ja lukuisia langanpäitä pääteltäväksi.
 

domino neule

Tein dominoruuduista tällaiset asetelmat. Eivät ole samanlaiset vaan ihan sattumanvaraista värien sommittelua.
 

domino neule

 
Sitten kaitaleet käännetään näin ...
 

villasukat domino neule
 
ja näin. Nurja puoli päälläpäin.

dominoneule

 
Poikittainen sauma ommellaan yhteen. Muodostuu lieriö, eli sukan varsi.
 

villasukat dominoneule

 
Tehdään puolikkaat ruudut ylä- ja alareunaan. Sukan varret ovat valmiit. Sukan  muuten tein tavalliseen tapaan.


villasukat miehelle
 
 
Meillä paistaa aurinko!
 
Terkuin Poutapilvi
 
 
 
 
 
 
 


tiistai 21. maaliskuuta 2017

Monivärinen taikinabatiikki - osa 2

Jatkoa moniväriseen taikinamaalaukseen

tutorial wheat paste batic
 
 
Aiemmin kerroin miten tein moniväristä taikinamaalausta. Tästä voit katsoa aiempaa postaustani. Taikina maalaus 1  Tässä on ohje pohjan värjäämiseen.
 


Otin osan aiemmin taikinoilla maalaamastani kankaasta tätä kokeilua varten.

taikina batiikki ohje helppo

 
 Tässä kohtaa kaikki taikinat on paikoillaan. Kaulin ja rypistelin kangasta että taikinaan tuli hiushalkeamia.
 

tutorial Multicolour wheat paste batic

 
Maalasin siveltimellä puolihuolimattomasti tummaa pohjaväriä osalle kankaasta taikinoiden yli.

 Toisen puolikkaan telasin huolellisesti samalla värillä.
 
ohje monivärinen taikinabatiikki reaktiiviväreillä
 
Alla lähikuvat pohjavärin maalaamisen jälkeen.

Monivärinen taikinabatiikki helppo ohje

Monivärinen taikinabatiikki
 
Annoin pigmenttivärin kuivua huolellisesti. Sen jälkeen poistin taikinat huolellisesti. En kastellut kangasta tässä vaiheessa.  Silitin kankaan pigmenttivärin kiinnittämiseksi. Sen jälkeen laitoin kankaan pesukoneeseen. Sitten odotinkin jännittyneenä millainen kangas koneesta tulee ulos.
  
Vain pohjan värjääminen pigmenttivärillä ei tee kankaasta kovin jäykkää.
 
 
 
Nyt valitettavasti puuttuu kuvat valmiista kankaasta. Kurssilaisilla on nyt valmiit kankaani hypisteltävänä. Lisään kuvat kun olen samalla paikkakunnalla kankaideni kanssa.
 
 Alla ohje kuinka minä tämän tein.
  
 
Ohje

  • Taikinoiden kuivuttua kaulin ja rypistelin kangasta että sain hiushalkeamia. Tästä batiikkimainen ilme
  • Levitin pohjaväriä (tumman harmaata) osalle kankaasta siveltimellä vapaasti huiskien. Toiselle puoliskolle huolellisesti telalla maalaten.
  • Annoin pigmenttivärin kuivua
  • Rapistelin taikinat pois. Silitin kankaan pigmenttivärin kiinnittämiseksi
  • Pesin kankaan oman pesuohjeen mukaan. Silitys ja kangas on valmis.
 
 
Huikeissa maalaustunnelmissa:
Poutapilvi
 
 
 
 
 


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Rosee-tekniikkaa kaulaliinaan

 
Rosee-tekniikka
 
Kaikki alkoi innokkaissa käsissä syntyneistä villaruusuista. Rosee kehikko sai kyytiä pitkästä aikaa. Pienet kädet pyörittelivät ison kasan ruusuja. Sitten mietittiin mitä niistä voisi tehdä.
 
 
kaulaliina Rosee-tekniikka

 
Taiteilijan päässä syttyi ajatus että kaulaliinahan niistä. Yhdessä lankakauppaan ja liinan värin valinta. Se ei kauan kestänyt. Silmät hakeutuivat heti turkoosien lankojen luokse ja valinta oli sillä selvä. Kauneimmat ruusut sitten pääsivät koristamaan kaulaliinaa. Pituutta neulottiin sen verran että liinan voi kiepauttaa parikin kertaa kaulan ympäri.

Rosee-tekniikka


Talvilomalaisten kanssa on nautittu niin paukkupakkasista kuin aurinkoisistakin päivistä. Onpa toisinaan heittänyt plussankin puolelle ja silloin tällaiset varusteet ei ole olleet tarpeen lainkaan. Pääasia että on ollut hauskaa.
 
Muutoin olenkin  laiskotellut. Yhtä asiaa olen kuitenkin harjoitellut: keinutuolissa keinumista. En ole aiemmin ollut lainkaan keinutuoleista innostunut. Nyt taidan kaikesta huolimatta pyörtää aiemmat puheeni ja hyväksyä keinutuolit elämääni. Tapaamani tuoli on niin mukava, ei keikkaa ympäri, hyvä istua ja siinä on hyvä neuloa. Neulomuksista sitten erikseen. Siihen asti katsellaan ja kuunnellaan kevään edistymistä.
 
Kävimme pitkospuu-polulla ihastelemassa solisevan veden ääntä, halailemassa puita ja ottamassa energiaa. Pitkän harmaan kauden jälkeen auringon paiste tuntuu kasvoilla niin ihanalta. Tästä kaikesta hullaantuneena oli pakko löytää pikkujoen varrelta paikka missä sain pestä kasvoni luonnon vedellä. Voi sitä onnen tunnetta!
 
 
 
 
Aurinkoisin terveisin Poutapilvi