Riihen ikkuna kuva

tiistai 20. helmikuuta 2018

Loimimaalausta - kaulahuivi kangaspuissa

kudottu kaulahuivi

Ai että sentään. Tänään pääsin koekäyttämään kangaspuissa kutomani kaulahuivin. Pakkanen oli sellaisissa lukemissa että villaiselle huiville oli ihan oikeasti tarvetta.

loimimaalaus kudonta

Mutta ennenkuin oltiin uloslähdössä niin tarvittiin monta työvaihetta. Noh, ensinnäkin  kässäkeskuksessa oli aiemmilta kursseilta tähteeksi jäänyt villainen huiviloimi. Ihastelin sitä mutta ihan valkoisena se ei minua oikein sytyttänyt. Muistin tekniikan jostain kaukaisuudesta, tähän voisin sitä käyttää: loimimaalaus. Sieltä täältä punertavalla ja keltaisella, hyvin epämääräisesti maalasin pesusienen palasella tekstiiliväriä loimeen. 

loimimaalaus kankaan kudonta

Kudoin maalaamani pätkän ja taas sama uudestaan. Kunnes pituutta oli riittävästi. Kuteena on Sandnesgarn Lanet ja niin oranssi kun Taitokeskuksen hyllystä vaan löytyi.


 Sain huiviini väriä ja elävyyttä. Sitten olikin hapsujen kohdalla pulma. Ne olivat valkoiset ja liian ohuet. Lisäsin hapsuihin loput kudelangat. Löysin myös vaihtuvavärisen langan jossa oli aivan samoja sävyjä kuin huivissani. Vau mikä tuuri, ajattelin.

kangaspuissa kudottu kaulahuivi

Ystävä ihmetteli että mitenkäs sinä nyt oranssiin päädyit?


oranssi

Vastasin että olin vaan sillä tuulella!


Elämäniloa teille jokaiselle.

Poutapilvi







tiistai 13. helmikuuta 2018

Vanhasta keittiöpyyhkeestä näperreltyä

Vanhasta käsipyyhkeestä tuunattua

Tuota pyyhettä olen säästellyt jo aika kauan. Pehmeäksi kulunut ja pienillä sydämillä kuvioitu kangas on niin ihana. Kaikenlaista olen ajatellut siitä tekeväni. Pikkureikä ja pari kunnon fläkkiä ovat olleet omalta osaltaan esteenä luovuudelleni. Tuossa se taas pyöri kun mietin mitä ystävänpäivä juttua keksisin.


Ystävänpäiväsydän

Leikkasin kankaasta sydämiä. Vanulla täytin ja ompelin pyyhkeen reunasta ripustuslenkit. Vanhasta tyynystä otin vanua täytteeksi. Yhteen osui reikä kumminkin vaikka koetin niitä kierrellä. Paikka päälle. Eihän ne meikäläistenkään sydämet aina niin ehjiä ole.

Ystävänpäiväsydän

vanha keittiöpyyhe

Ripustin kaikki edelleen eteisen peilissä roikkuvien valojen ja kuurankukkien joukkoon.


Ihanaa Ystävänpäivää juuri Sinulle!

Toivottaa Poutapilvi

vanha keittiöpyyhe